TAS-ilmoitus kuukausittain

Sivulla pääsee tekemään uusia TAS-ilmoituksia, sekä valitsemaan käsiteltäväksi aiemmin tehtyjä ilmoituksia.

Kohdevuodelle 2010 ei laadita TAS-ilmoituksia kuukausittain vaan tiedot ilmoitetaan verottajalle Kausiveroilmoituksella.

30.06.2010 jälkeen ei verottaja enää ota vastaan TAS-ilmoituksia sähköisessä muodossa. Mikäli on tarvetta ilmoittaa kohdevuoden 2009 tietoja, on ilmoitus tehtävä paperilla.

Ilmoituksen laadinta

Ennen kuin työnantajasuoritusilmoituksia voi laatia on varmistettava, että yrityksen Y-tunnus on tallennettu Perustietoihin ja Verotustiedoissa on syötettynä verottajalta saatu TAS-vakioviite. Ilman TAS-vakioviitettä voi ilmoituksen laatia, mutta maksaminen verottajalle ei onnistu, jos se puuttuu.

Kun edellä mainitut tiedot ovat kunnossa, pääsee työnantajasuoritusilmoituksia tekemään. Valikosta valitaan Vuosi ja painetaan Muodosta ilmoitus -painiketta. Ohjelma tarjoaa automaattisesti seuraavaa tehtävää TAS-ilmoitusta. Ensimmäistä TAS-ilmoitusta tehtäessä on kuukausi valittava. Suljetulle seurantajaksolle tai tilikaudelle ilmoitusta ei voi tehdä.

Mikäli on tekemässä uusia palkkalaskelmia kuukaudelle, jolle on jo tehty TAS-ilmoitus, huomauttaa järjestelmä siitä.

Kuvapankki/tas-ilmoitus_uusi.gif

Ilmoituksen tiedot

Ilmoitettavat tiedot kerätään kaikista palkkalaskelmista, joiden eräpäivä on ilmoitettavalla kuukaudella ja tila ei ole Kesken tai Hyväksytty.

Tässä vaihessa voidaan laskelmalle täydentää tietoja kohtiin 506, 508, 510, 515 ja 516. Luvut vähennyksiin syötetään ilman etumerkkiä. Maksettava summa pienenee vähennyksien verran. Mikäli näitä korjauksia tehdään, on laadittava muistio, jossa korjataan kirjanpidon summat oikeiksi (esimerkiksi, jos Kela maksaa korvauksen palkoista ja sen sosiaaliturvamaksuosuuden saa vähentää TAS-ilmoituksessa). Kelan tosite kirjataan kirjanpitoon per 2920 Ennakonpidätys ja stm-velka, an 6300 Sosiaaliturvamaksut. Tällöin 2920 tili täsmää.

Kuvapankki/Tas-ilmoitus2_uusi.gif

Jos matalapalkkatukea käytetään, lasketaan palkat normaalisti ja matalapalkkatuki on itse laskettava (verottajan sivuilta löytyy kätevä matalapalkkatukilaskuri) ja ilmoitettava TAS-ilmoituksen kohdassa 515 matalapalkkatukena vähennetty ennakonpidätyksen määrä ja/tai kohdassa 516 matalapalkkatukena vähennetty lähdeveron määrä sekä annettava selvitys vuosi-ilmoituksen yhteydessä (lomake VEROH 7811). Kirjanpitolautakunnan lausunnon 1772/2006 mukaan matalapalkkatuki ei oikaise henkilöstökuluja vaan on käsiteltävä liiketoiminnan muuna tuottona. Näin ollen siitä on tehtävä muistio esimerkiksi kirjauksella 2920 Ennakonpidätys- ja stm-velka / 3980 Muut tuotot.

Mikäli työnantaja on vapautettu sosiaaliturvamaksuista, lasketaan palkat normaalisti ja ilmoitetaan maksuvapautusvähennyksen määrä TAS-ilmoituksen kohdassa 508 Liikaa suoritetun st-maksun vähennys. Lisäksi on annettava selvitys vuosi-ilmoituksen yhteydessä (lomake VEROH 5233).

Jos ilmoitettavalla kuukaudella ei ole maksettu palkkaa, tulee ilmoitukselle automaattisesti tieto siitä kohtaan "056 ei palkanmaksua". Tuo tieto näkyy, kun katselee ilmoitusta tulostettavassa muodossa ja tuo tieto menee verottajalle, kun ilmoituksen lähettää.

Tallenna -painikkeella tiedot tallennetaan. Tämän jälkeen aukeaa sivu, jolla on tiedot valmiista TAS-ilmoituksesta.

Ilmoitus laadittu

Kuvapankki/tas-ilmoitus4.gif

Lähetä -painikkeella TAS-ilmoitus lähetetään verottajalle sähköisessä muodossa.

Mitätöi -painikkeella voidaan uusin ilmoitus mitätöidä. Maksettua ilmoitusta ei voida mitätöidä, eikä suljetulle tilikaudelle tai seurantajaksolle kuuluvaa.

Kirjanpito -painikkeella päästään ilmoituksen kirjanpitosivulle.

Tulostettavassa muodossa -painikkeella saa ilmoituksen näytölle joko html- tai PDF-muodossa. Otettaessa ilmoitus tulostettavassa muodossa yhteyshenkilöksi haetaan Yrityksen yhteyshenkilöistä Laskutuksen yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero. Sähköisessä ilmoituksessa ei yhteyshenkilön tietoja lähetetä.

Maksaminen -painike avaa Maksaminen -sivun, jossa työnantajasuorituksen voi laittaa maksuun.

Takaisin -painikkeella palataan TAS-ilmoitus kuukausittain -sivulle.

Ilmoituksen maksaminen

Työnanjasuorituksen voi laittaa maksuun myös Tositteiden haun Maksut -välilehden kautta. Työnantajasuorituksen löytää parhaiten asettamalla Tositelajiksi Työnantajasuoritus ja Tilaksi Lähetetty.

Maksaminen -sivulle ProCountor tuo eräpäivän ja muodostaa maksuviestin automaattisesti. Viesti muodostuu tiedoista 30=kohdekuukausi ja -vuosi, 80=Ennakonpidätys palkoista, eläkkeistä yms., 81=Työnantajan sosiaaliturvamaksu, 82=Lähdevero palkoista, eläkkeistä yms.

Mikäli työnantaja ei ole työnantajarekisterissä (satunnainen työnantaja), pitää työnantajasuoritukset maksaa oma-aloitteisena verona verottajan ohjeiden mukaisesti. ProCountorissa maksusta tehdään ostolasku ja siihen tallennettaan viite ja Tilausviite -kenttään veroviesti.

Kun käytetään TAS-vakioviitettä, kohdistuu työnantajasuoritus oikealle palkanmaksukuukaudelle, kun vero maksetaan erääntymiskuukauden aikana. TAS-vakioviite sisältää Y-tunnuksen, jonka perusteella maksu kohdistetaan oikealle verovelvolliselle. Satunnaisesti palkkoja maksavan työnanajan, jolla ei ole vakioviitettä, on Viestissä annettava tieto 21=Y-tunnus.

Maksettaessa on oltava ruksi Veroviesti -kohdassa Maksaminen -sivulla, jotta sekä viite että viesti menevät verottajalle.

Kuvapankki/tas-ilmoitus3.gif